torstai 28. marraskuuta 2013

Psalmin 139 kirjoittaja ID linjalla?

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.

Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä,
muotoni kuin syvällä maan alla,
mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani,
sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
olivat kaikki päiväni jo luodut.
Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi,
Jumala,
kuinka valtava onkaan niiden määrä!
Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani.
Psalmi 139:13-18


Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä!

Onko siis Psalmin kirjoittaja älykkään suunnittelun linjalla?

No ei.

Hän kun reippahasti ylistää Israelin Jumalaa, persoonallista suunnittelijaa, Luojaa, ja tunnustaa, että ihmeellisesti hänet on tehty.



8 kommenttia:

  1. Eli on samalla linjalla. ID-linjaushan on se, että suunnittelijan henkilöyttä ei voi ihminen toiselle ihmiselle vastaansanomattomasti todistaa. Tutkimukselliset rajat tulevat vastaan. Mutta ei se, että katsoo että tiede ei voi todistaa Jumalaa, sitä tarkoita, etteikö ID-linjalla oleva ihminen voisi ylistää Israelin Jumalaa. Hän vain katsoo, että tieteen ääriraja on siinä, että sen tuottaman tiedon kautta voi päätellä, että maailmalla on suunnittelija. Mutta että suunnittelijan henkilöys on jo uskon asia, johon tiede ei enää yllä. Itsekin täytät kirkkaasti ID-liikkeen jäsenten tyypilliset tuntomerkit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edusta ID linjaa enkä teististä evoluutiota, annat väärän todistuksen. Olen vuosien ajan jo työskennellyt julkisesti blogeissani linjalla, jota kutsun tieteen teologiaksi. Tieteen filosofian tavoin siinä tarkastellaan tieteellisen tutkimuksen nostamia kysymyksiä. Mutta toisin kuin filosofiassa, perustana on pyhä Raamattu.

      Löydät runkotyöskentelyäni astotheolgy eli space theology blogistani. Elämän kehityksen suhteen tärkeitä minulle ovat kambrista ja devonikautta tutkivat blogini. Esimerkiksi trilobiitti on erinomainen aihe puhuttaessa Israelin Jumalan suurista teoista, sotkematta väärällä tavalla luonnontieteen tutkimuksen perusteita.

      Poista
    2. "En edusta ID linjaa enkä teististä evoluutiota, annat väärän todistuksen."

      No miten eroat niistä? Selventäisitkö? Käsittääkseni uskot Luojaan ja uskot evoluutioon. Ja uskot Luojan kädenjälkien näkyvän maailmankaikkeudessa. Eli käytännössä täytät molempien kriteerit. Eroat näkemyksissä joidenkin yksilöiden kanssa, mutta niin eroavat yksilöt muutenkin toisistaankin.

      Poista
    3. Leimaaminen on tietenkin nopea tapa käsitellä toisen ihmisen ajatuksia... läps ja asia hoidossa, seuraava potilas...

      Voimmehan määritellä, että kaikki jotka uskovat Jumalaan Luojana ovat kreationisteja ... kuten jossain tehdäänkin ... ja saamme melkoisen porukan juutalaisia, kristittyjä ja muslimeja .... yli 3 miljardia kreationistia.

      Tällainen hutiloiva luokittelu ei kuitenkaan juuri auta itse asian käsittämistä ja erilaisten mielipiteiden kirjon selkiyttämistä.

      Koetan viedä asiaa eteenpäin tekstissä tähän blogiin "Näytä meille Jumala"

      Poista
    4. En leimannut, vaan pyrin katsomaan, että täytätkö määritelmän: jos uskot Luojaan ja uskot yhteisen polveutumisen evoluutioon, olet määritelmällisesti joko teistinen evolutionisti tai deistinen evolutionisti.

      En ole vielä havainnut olennaista sisällöllistä eroa ID-ajattelijoiden kanssa, kuten esim. Michael Beheen verrattuna. Jotain detaljieroja kyllä löytyy, mutta päälinjoista tunnutte olevan jokseenkin samaa mieltä. Aika moni blogeistasi voisi olla sisältönsä puolesta ID-liikkeen edustajan kirjoittamia. Tätä tarkoitan sillä kun sanon sinun täyttävän kirkkaasti ID-liikkeen jäsenten tyypilliset tuntomerkit.

      Poista
    5. Kaikki, jotka uskovat Jumalaan luojana "jakavat tietyt tuntomerkit" juutalaisista kristittyihin ja muslimeihin ja iloitsevat Jumalan suurista teoista luonnossa.

      Avuksi linjauksissa voisi olla William A. Dembskyn kirjan otsikko
      'Intelligent Design: The Bridge Between Science and Theology" (1999)

      Hän on filosofi, matemaatikko, teologi ja varsin fiksu mies muutenkin. Mutta tuossa otsikossa mainitaan käsite "silta tieteen ja teologian välillä", joka johtaa väistämättä tieteellis-teologisiin yhteishankkeisiin. ID selitysmallina tieteen ongelmiin.

      Sattuman osuudesta ID voi tieteen - ei teologian - keinoin antaa tilastollisia todennäköisyyksiä.

      Uskon kautta me ymmärrämme.

      Mutta ahkerasti saamme kaikki luonnontieteitä opiskella ja iloita sen paljastamista totuuksista luonnosta.

      Poista
    6. "Mutta tuossa otsikossa mainitaan käsite "silta tieteen ja teologian välillä", joka johtaa väistämättä tieteellis-teologisiin yhteishankkeisiin."

      Niin, tieteen teologia, tai teologian tiede. Tai mikä vaan yhteishanke on aina yhteishanke. Mutta haittaako se, jos ei katso asioita vain yksien lasien läpi, vaan moniulotteisemmin?

      Poista
    7. Tarkkuutta käsitteiden kanssa. Silta tieteen ja teologian välillä on Behen kirjan alaotsikkoon asti nostettu tärkeä ID ajattelun piirre. Suunnitelmallisuus on hänelle tämä kytkentä.

      Tieteenfilosofia, ja minusta yhtä lailla tieteenteologia, tarkastelevat tieteen perusteita ja tukimuksen tulkintoja.

      Poista